Lue lisää
- SUOMALAISEN TYÖN LIITTO
- Mikonkatu 17 A
- 00100 Helsinki
- P. (09) 696 2430
- > LIITON KOTISIVUT
Videossa tutustutaan kauppiaan työn muutokseen sadan vuoden aikana sekä erityisesti pitkäaikaisen K-kauppiaan, Matti Himbergin uraan. Vuosi 2012 on K-kauppiasliiton 100-vuotisjuhlavuosi.
Sadassa vuodessa sekä kauppiaan työ että toimintaympäristö ovat muuttuneet huomattavasti. Tänä päivänä K-kauppiaan työssä korostuvat erityisesti asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja odotukset, toiminnan sähköistyminen, alan tiukka kilpailu ja yhteiskuntavastuu.
Tässä kehitystyössä vahvasti mukana on K-kauppiaiden edunvalvonta- ja yhteistoimintajärjestö K-kauppiasliitto, joka on lähempänä tavallista kuluttajaa kuin heti arvaisikaan. Merkittävä osa liiton työtä on K-kauppiaiden ja Keskon yhteistyö kaupankäynnin suunnittelussa. Asiakkaille se näkyy muun muassa entistä monipuolisempina valikoimina ja parempana palveluna.
K-kauppiasliitto on hoitanut perustehtäväänsä eli kauppiasyrittäjyyden kehittämistä ja vahvistamista jo sata vuotta. 100-vuotisjuhlavuosi näkyy keväästä alkaen asiakkaille kaupoissa monin eri tavoin.
Liitto haki yhteistä näkyvyyttä kauppiaille alusta asti. Pirkka-lehti perustettiin 1933. Tuttu K-kilpi on ollut ryhmän käytössä jo vuodesta 1947, K-merkki tuotteissa jo sitä ennen. 1950-luvulla liitto perusti K-instituutin, joka kouluttaa uusia kauppiaita ja myyjiä. Tänä päivänä liittoon kuuluvat kaikki yli 1200 K-kauppiasta Suomessa, ja se on Keskon suurin omistaja.
K-kaupoista noin 80 prosenttia on perheyrityksiä. Ei siis ole tavatonta, että lapset valitsevat vanhempiensa ammatin. K-ryhmässä on useampiakin kauppiassukuja, jotka ovat käyneet läpi yhdessä kaikkien vuosikymmenten muutokset. Näissä suvuissa kauppaa pitää jo viides sukupolvi. Joka viides K-kauppias on nainen.
Matti Himberg, 60, on pitkäaikainen, 1993 aloittanut K-kauppias. Hän aloitti K-kauppiaana Seinäjoen citymarketissa ja siirtyi sieltä Vantaalle Jumboon vuonna 1999. Ennen kauppiasuraansa hän toimi Keskon palveluksessa 15 vuotta. Matti on erittäin aktiivinen kaupan alalla. Palkintoja on ropissut useaan otteeseen, mm. vuonna 2009 Uudenmaan vuoden kauppa- ja palvelualan yrityksenä.
Video on osa Suomalaisen Työn Liiton 100-vuotisjuhlavuotenaan vuonna 2012 tuottamaa ohjelmasarjaa Tarinoita suomalaisesta työstä. MTV3-kanavalla esitetyt tarinat kertovat työstä ja ennen kaikkea ihmisestä työn takana. Henkilökuvan lisäksi tarina hahmottaa ajankuvaa suomalaisen työn muutoksista 100 vuoden aikana.